keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Idiksessä

Moi taas pitkästä aikaa! Mulla on ollut koulussa aika paljon kokeita, sitäkin enemmän treenejä ja harrastuksia ja kaikkia muitakin juttuja, mitä on pitänyt tehdä. Tiedän, että on tosi ärsyttävää, jos postaa vaan harvoin, mutta vuorokauteen ei harmi kyllä voi lisätä tunteja. 

Olin yli viikko sitten Sinin kanssa shoppailemassa Ideaparkissa. Sinne on avattu äskettäin New Yorker, joten me haluttiin käydä katsomassa, millasia vaatteita siellä on tarjolla. Pieni pettymys se oli kyllä molemmille, sillä siellä oli tarjolla aika samanlaista settiä kuin kaikkialla muuallakin. Ja no, laatuhan nyt meni sinne samaan, tai jopa hitusen huonompaan kastiin kaikkien Henkan tapaisten kauppojen kanssa. Voisin lyödä vaikka vetoa, että moni niistä vaatteista olisi muutaman käyttökerran jälkeen valmis tiskirätiksi. Yhteen paitaan näytti jopa kuuluvan epäsiistit langanpätkät, sillä kaikissa sen rekin vaatteissa oli ne samat langanpätkät.

Ainoat kuvat päivän asusta tuli napsastua Spirit Storessa samalla, kun sovitin Jeffrey Campellin korkkareita. 
Paita-JC Shorsit-Vero Moda Sukkikset-Seppälä Takki-Only Reppu-Accessorize

Itseasiassa yllättävän mukavat kengät noin korkeiksi, sillä ne ei hiertäneet mistään. Tällä tasapainolla tuskin  käveltäis paria metriä enempää eteenpäin, varsinkaan tuolla keskustan mukulakivillä, mutta mallimittoihin pääsin aika näppärästi.
Ja sitten ihkuin asu ikinä, jossa siis todellakin yhdistyy mun kaikki lempparit:Turkikset, leopardikuosi, pinkki ja paljetit. Koska en löytänyt ideaparkista tän ihmeempiä vaatteita, niin jätin tekemättä sen suuremmat ostokset, kun en kerran mitään mielekästä löytänyt.
Päivän suurimmat ostokset löysin JC:stä, joista yks on merimieshenkinen ankkurirannekoru. Hankin sen varta vasten ens kesää varten, sillä tykkään tosi paljon seilorityylistä, ja punavalkoiset köydet ja ankkurit istuu siihen kuin nenä päähän.

Ostin Glitteristä joskus vuonna nakki ja muusi samantyyppisiä ruusukorviksia pastelliväreissä  ja niitä on tullut käytettyä tosi paljon. Varsinkin niitä valkosia, joten pakkohan sitä kokoelmaa oli täydentää, kun kerran reilulla eurolla sai lisää värivalikoimaa. Tykkään erityisesti noista vasemmalla olevista korviksista, sillä niiden sävy on tosi kaunis.
Ihastuin myös tähän OPIn kynsilakkaan, joka löytyi kympin alelaarista. Olin ihan haltioissani, kun löysin sieltä tylsien harmaiden ja ruskeiden seasta näinkin kauniin värin. Yks kauneimmista punaisen sävyisistä lakoista, mitä mulla on ikinä ollut.

Ja lopuksi mun ehdoton suosikki, ihana poro/hirvi/kauris sormus! Se on tosi kaunis, väri, muoto, sarvet ja kaikki! Kauriseläimet tai mitä nyt onkaan, niin on olleet aina yksiä mun lempieläimistä kaikkien kissojen ja koirien ohella. Ainoaksi lemppariksi se on vakiintunut vasta tässä äskettäin, mutta jo nyt mulla on sormus sekä paita. Tunnen itteni ihan pikkulapseksi, joka ostaa kaikki tavaransa lempieläimellään kuvioituna. Muistuu heti mieleen ne koirakuvioiset vihkot ja kissaprintillä varustetut reput, joita oli kaikilla! Lapsuudesta on varmaan jäänyt jotain takaumia, sillä melkein kaikki mun korut on eläinaiheisia: Lintuja, pöllöjä ja nyt kauriita...

13 kommenttia:

  1. eiks pöllöt oo lintuja?? :o suzyy... kuiteski hienoi ostoksii (hyvä ku kannustin ostaa :DD!!) ja nyt ripeet postaustahtii (sanon mää, jolla yli viiko tauko...) ja miks lihapullapoika et tunkenu musta tänne kuvii? oon masikses :(( P.S. salainen anonyymi ihailijasi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkös mää sanonu sulle, että mulla ei oo meistä yhtäkään kuvaa, joten nyt saat syyttää ihan vaan ittees, kun et lähettäny mulle yhtäkään:P Ja kyllä. pöllöt on lintuja, mutte ne on silti ihan eri asia:D ja kiitoskiitos:)

      Poista
  2. hienoja kuvia (: !

    neaonparas-nea.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. siis campbellin kengät on ihan uskomattoman mukavia jalassa ! ite omistan kahet noin 14cm koroilla, eikä niillä käveleminen tunnu yhtään sen oudommalta kuin esim H&M.n normikorkkareilla käveleminen : ) mielelläni kotiuttasin campbellilta vaikka kaikki mallit, mut tuntuu ettei noita kenkiä oo oikein tehny Suomen keleille, vaan enemmänkin jonnekki missä on aina lämmintä, nimittäin noilla koroilla tarpominen lumihangessa ei tulis onnistumaan : DDD mutta upeita noi molemmat kengät !

    lauantaimurhetytto.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi ruskeet on kyllä tosiaan hienot! Itellä korkkareilla kävely ei kuulu todellakaan mun vahvuuksiin. Pitäis varmaan opetella vähän paremmin, vaikka kyllä se laahustaminen ne jalassa jotenkin onnistuu:D Ois muutenkin aika koomisen näköstä, kun oisin kaikkia mun kavereita sillon n.30 senttiä pitempi:D

      Poista
  4. Noi ruskeet superkorkeet on ihanat vaikka en jeffreyn kengistä hirveesti välitäkkään ja oot kaunis!:)

    VastaaPoista
  5. ööö... miks pidät aina tota otsista edessä melkee silmillä..?! luulin et otitte läpällä noi kuvat tuol pukkaris, mut tykkäsiks noist oikeest?!?? :DD en ikinä laittais mitään noin hirveetä päälle!!sori mut kyl sä saat tykätä! :) XDXDXD ja postaat liian harvoin jaja laatu ei oo mitään parasta...:/ sori ny vaa..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin, se otsis on vähän ylipitkä ja noissa kuvissa se nyt sattuu menemään tolleen. Pitäis käydä leikkaamassa:D Ja noi kuvat on läpällä, teksti kyllä paljastaa.

      Poista
  6. oot tosi kaunis! :)

    VastaaPoista
  7. oot kyllä tosi nätti !:) ja sun blogi on kiva, mutta voisit postailla vähän useemmin :D

    VastaaPoista