keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Idiksessä

Moi taas pitkästä aikaa! Mulla on ollut koulussa aika paljon kokeita, sitäkin enemmän treenejä ja harrastuksia ja kaikkia muitakin juttuja, mitä on pitänyt tehdä. Tiedän, että on tosi ärsyttävää, jos postaa vaan harvoin, mutta vuorokauteen ei harmi kyllä voi lisätä tunteja. 

Olin yli viikko sitten Sinin kanssa shoppailemassa Ideaparkissa. Sinne on avattu äskettäin New Yorker, joten me haluttiin käydä katsomassa, millasia vaatteita siellä on tarjolla. Pieni pettymys se oli kyllä molemmille, sillä siellä oli tarjolla aika samanlaista settiä kuin kaikkialla muuallakin. Ja no, laatuhan nyt meni sinne samaan, tai jopa hitusen huonompaan kastiin kaikkien Henkan tapaisten kauppojen kanssa. Voisin lyödä vaikka vetoa, että moni niistä vaatteista olisi muutaman käyttökerran jälkeen valmis tiskirätiksi. Yhteen paitaan näytti jopa kuuluvan epäsiistit langanpätkät, sillä kaikissa sen rekin vaatteissa oli ne samat langanpätkät.

Ainoat kuvat päivän asusta tuli napsastua Spirit Storessa samalla, kun sovitin Jeffrey Campellin korkkareita. 
Paita-JC Shorsit-Vero Moda Sukkikset-Seppälä Takki-Only Reppu-Accessorize

Itseasiassa yllättävän mukavat kengät noin korkeiksi, sillä ne ei hiertäneet mistään. Tällä tasapainolla tuskin  käveltäis paria metriä enempää eteenpäin, varsinkaan tuolla keskustan mukulakivillä, mutta mallimittoihin pääsin aika näppärästi.
Ja sitten ihkuin asu ikinä, jossa siis todellakin yhdistyy mun kaikki lempparit:Turkikset, leopardikuosi, pinkki ja paljetit. Koska en löytänyt ideaparkista tän ihmeempiä vaatteita, niin jätin tekemättä sen suuremmat ostokset, kun en kerran mitään mielekästä löytänyt.
Päivän suurimmat ostokset löysin JC:stä, joista yks on merimieshenkinen ankkurirannekoru. Hankin sen varta vasten ens kesää varten, sillä tykkään tosi paljon seilorityylistä, ja punavalkoiset köydet ja ankkurit istuu siihen kuin nenä päähän.

Ostin Glitteristä joskus vuonna nakki ja muusi samantyyppisiä ruusukorviksia pastelliväreissä  ja niitä on tullut käytettyä tosi paljon. Varsinkin niitä valkosia, joten pakkohan sitä kokoelmaa oli täydentää, kun kerran reilulla eurolla sai lisää värivalikoimaa. Tykkään erityisesti noista vasemmalla olevista korviksista, sillä niiden sävy on tosi kaunis.
Ihastuin myös tähän OPIn kynsilakkaan, joka löytyi kympin alelaarista. Olin ihan haltioissani, kun löysin sieltä tylsien harmaiden ja ruskeiden seasta näinkin kauniin värin. Yks kauneimmista punaisen sävyisistä lakoista, mitä mulla on ikinä ollut.

Ja lopuksi mun ehdoton suosikki, ihana poro/hirvi/kauris sormus! Se on tosi kaunis, väri, muoto, sarvet ja kaikki! Kauriseläimet tai mitä nyt onkaan, niin on olleet aina yksiä mun lempieläimistä kaikkien kissojen ja koirien ohella. Ainoaksi lemppariksi se on vakiintunut vasta tässä äskettäin, mutta jo nyt mulla on sormus sekä paita. Tunnen itteni ihan pikkulapseksi, joka ostaa kaikki tavaransa lempieläimellään kuvioituna. Muistuu heti mieleen ne koirakuvioiset vihkot ja kissaprintillä varustetut reput, joita oli kaikilla! Lapsuudesta on varmaan jäänyt jotain takaumia, sillä melkein kaikki mun korut on eläinaiheisia: Lintuja, pöllöjä ja nyt kauriita...

tiistai 13. marraskuuta 2012

Mustat pitsikynnet

 Lakkasin sunnuntaina uudet kynnet. Sovitaan muuten heti tähän alkuun, että kukaan ei oo huomaavinaankaan tota maailman surkeinta muokkausta, jolla koitin pelastaa lohjennutta kynsilakkaa, sillä otin kuvat vasta, kun lakkaukset oli ehtineet kulua päivän ajan. Ja kyllä, olin niin laiska, että en jaksanut lisätä siihen mustaa kynsilakkaa ennen kuvan ottoa.

Toteutin nää kynnet tosi sotkuisesti ja epäkäytännöllisesti teippitaktiikalla. Liimasin siis isot teipinpalaset vinottain kynsiini, jotta saan ton mustan osuuden mahdollisimman siististi. Kuulostaa helpolta, mutta siinä alkoi olla vähän ongelmia lakata kynsiä tai ylipäätänsä tehdä mitään, kun kaikki sormet oli teipin peitossa. Ja mikä parasta, teipit irtoili koko ajan ja takertuivat toisiinsa.


Onnistuin kuitenkin pitkän teippitappelun jälkeen saamaan kaikkiin kynsiin mustaksi lakatun osion, johon sitten länttäsin reunukseksi konad-kuvion laatalta m57. Pikkurilli kyllä epäonnistu, mutta ei välitetä siitä, sillä muilta osin tykkään näistä tosi paljon. Musta väri on kyllä tosi käytännöllinen. Lakkaan kynnet yleensä värikkäiksi, joten kerrankin mun kynnet mätsää jokaiseen asuun. Ainoastaan spesiaalitapauksissa suunnittelen lakkauksia johonkin tiettyyn asuun tai jätän jonkun asun pukematta kynsien takia, mutta tuntuu kyllä ihan kivalta, kun vaihteeksi taas kynnetkin sopii asuun. Tosin nyt ne on jo niin kuluneet, että ei ne kyllä sovi enää mihinkään yhdistettäväksi:D

perjantai 9. marraskuuta 2012

Vihreä hamonen



Muistaako kukaan tota vihreää hametta, jonka hankin loppukesästä kirppikseltä? Kuten silloin kerroin, en ollut siihen täysin tyytyväinen liian pitkän helman ja pliseerausten takia. Se päällä oli jotenkin liian vanhanaikainen olo, joten lyhensin helmaa semmoset viis senttiä ja silitin pliseeraukset pois. Koko prosessi oli aika yksinkertanen, joten jopa minä onnistuin tekemään sen kohtuullisen siististi. Aika hyvin se elämän ensimmäinen helmapäärme onnistu, sillä se on lähes yhtä siisti kuin alkuperäisessä mitassa. 
Kun silitin pliseeraukset pois, tästä tuli tosi nätin muotonen ja se liikkuu päällä tosi kauniisti ja laskeutuu sulavasti. Kankaan pinta kiiltää hiukan, joten valo soljuu siinä hienosti, kun liikkuu ja kävelee.

 Hameesta tuli ehdottomasti yks mun suosikeista ja oon pukenut sen pitsitopin lisäksi monien muiden yläosien kanssa. Se mätsää hyvin moniin mun tänä syksynä hankkimiin vaatteisiin, joten se on ehdottomasti yks mun syksyn luottovaatteista.
Pitsitoppi-Monki Musta toppi-Marwin Sports Hame-Kirppis Vyö-Pieces Sukkikset-Seppälä Kengät-Dinsko Neuletakki-Only



tiistai 6. marraskuuta 2012

Halloween

Vietin viime viikonlopun Eevan luona Halloween-juhlissa. Kyseessä ei siis ollut mitkään jättipartyt, vaikka nimi ehkä sanokiin niin, sillä siellä oli vaan mää, Sini, Allu ja Eeva. Mutta meillä oli tietty sitäkin hauskempaa: kaikilla oli kunnon kauhumaskit naamassa, otettiin tosi paljon kuvia, katottiin kauhuleffa, syötiin PALJON, laulettiin SingStaria ja pidettiin muuten vaan hauskaa.
Me sovittiin jo heti juhlien suunnitteluvaiheessa (eli yli kuukausi sitten), että jokainen meistä muuntautuu joksikin kauhuleffan hahmoksi. Mulla tuli vähän ongelmia hahmon suhteen, sillä en ollut aiemmin kattonut ainuttakaan kauhuleffaa, joten en tietenkään tiennyt mitään kivaa hahmoa. Päätös venyi ihan viimeseen viikkoon saakka, kunnes keksin että olen Slender... Kätevä look sinänsä, sillä mun ei tarvinnut ostaa mitään uutta, sillä lainasin lähes kaiken muilta. Ainoastaan hattu, housut ja kengät on omasta takaa, sillä kauluspaita on äidin, kravatti iskän, vyö Sinin pikkuveljen, hanskat Sinin ja pikkutakki Eevan. Näytän muuten ihan päärynältä näissä kaikissa kuvissa, jotenkin noi housut saa sitä vähän aikaan.
Sini esitti Dark Shadowsista jotain randomleijuvaa naista, jonka nimi ei oo vieläkään selvinnyt. Hieno look jokatapauksessa, varsinkin toi mekko on ihana!


Eeva oli Corpse Bride. Multa meinas pudota silmät päästä kun saavuin Eevan luo, sillä toi maskeeraus oli vaan niin älyttömän siisti! Ei ihan everyday makeup routine.


Allu oli Terminaattori TX. Myös Allun meikki oli ihan himo cool, jotenkin ehkä huomaa että Allu ja Eeva oli laitteutuneet yhdessä. Tuli vähän alentava fiilis, kun itse jouduin vetämään naamani valkoseksi varmaan kymmeneen kertaan, kun en millään meinannut edes onnistua levittämään meikkipuuteria tasaisesti. Loppuillasta mun "valkoinen" naama näytti lähinnä siltä, että oon heittänyt kilon jauhoja naamaan. Lisäksi mulla oli otsassa iso sininen läntti, sillä muhun tarttu väriä EevastaXD.





 Illan edetessä tuli se ensimmäinen kauhuleffakin katottua Ring 2:n merkeissä. Ajattelin etukäteen, että se on ihan sikakarmeanpelottava, mutta ei se ollutkaan kovin paha. Leffan aikana tyydyin aika usein kurkkimaan tapahtumia sormien välistä, sillä pelkäsin aina, että jotain himopelottavaa olis tulossa, mutta lopulta se loppukohtaus tuli liian aikasin ja jäi vähän pliisuksi.
Eevalla oli myös ihan himosöpö koira! Mun knalli pukee sitä vai mitä?
Minä kunnon slenderinä tuolla taustalla, näytän ihan kaljulta, vaikka mulla oli hattu päässä. Oikeella Slenderillä ei oo knallia päässään, mutta valitettavasti en satu olemaan kalju.  Muokkasin muuten silmäni pois noista kaikista kuvista, joten älkää ihmetelkö. Näytin nimittäin ihan totaaliselta idiootilta kaikissa kuvissa, sillä silmät kiinni posettaminen slender-henkeen ei näyttänytkään siltä, että mulla ei oo silmiä! No eyes, always watching.

Jokatapauksessa meillä oli ihan sikahauskaa, paras Halloween ikinä!