perjantai 18. toukokuuta 2012

Sadepäivän takkilöytö

Käväsin tänään kaupungilla pikkuveljeni kanssa, kun iskä sai taas aivan loistotuuman:"Tehän voisitte mennä yhdessä syömään sillä Heselahjakortilla keskustaan!" Siis aivan loistava idea, yksi raivostuttavimmista asioista on olla kaupungilla pikkuveljen kanssa. Voitte kuvitella sitä vinkunaa, kun meen johonkin vaatekauppaan... Mutta koska pakkohan sitä ruokaa on syödä elääkseen, niin lähdinpä sitten tuonne sateiseen säähän.


Hesen pikaruokakäryssä söin Kanaria-aterian, jonka hampurilaisen kääreet oli ruskeat, paljon kivemman väriset kuin tavalliset punasiniset:)

Kaupungilla ja kaikkialla muuallakin oli tosi märkää, ja sade yltyi välillä tosi kovaksi. No, mä fiksuna tyttönä kuljen neuletakissa ja keveissä kevätkengissä. Eivät herrainkengät oikein tainneet tykätä märästä kelistä...
Onneksi ne kuitenkin saivat kaupungilta mukaansa uuden kaverin, nimittäin sain vihdoin ja viimein hankittua kevättakin! Oon etsinyt sellasta jo tosi pitkään, ja melkein luovutin ja ajattelin jo pärjätä koko kevään pelkällä neuletakilla ja hupparilla. Onneksi kuitenkin löysin vihdoin ihanan värisen, sopivan kokoisen ja kaikin puolin alkuperäisten kevättakkikriteerien täyttävän takin:) 

Helma levenee alaspäin A-linjaisesti ja takki on aika lyhyt, ei todellakaan mikään trenssityyppinen. Hain alunperinkin suunnilleen lantiolle ulottuvaa takkia, joka jättää shortsilahkeet ja hameen helmat näkyviin. Leveän helman vastapainoksi yläosa on tosi ryhdikkään oloinen ja mua miellyttää tosi kovasti noi kaulukset ja kaksirivinen napitus, sekä olalla olevat tampit. Mitä enemmän yksityiskohtia, sen parempi!

 Takana on yksi iso laskos ja pari nappia:)

Eikä hintakaan ollut paha, vaan kolmekymppiä!

1 kommentti: