maanantai 30. huhtikuuta 2012

Murhanhimoinen munkinpaistaja

Jes! Huomenna on vappu, ja mikä parasta, ei tarvitse mennä kouluun. Tänään kuitenkin saksan ope oli aika epäreilu, kaikki muut koulun oppilaat pääsi kotiin kahdelta, mutta meidän saksanryhmä pakotettiin jäämään vielä opiskelemaan datiiviprepositioita ja muuta vastaavaa :<


Leivoin tänään perinteisiä munkkeja, jäin uppopaistamiseen koukkuun viime köksäntunnilla. En osaa selittää, mikä siinä on niin kivaa, ehkä rasvan kuumentumisen riskialttius ja nopea työtempo:) Tai sitten olen murhanhimoinen, kun haluan tiputella pullaparkoja polttavan kuumaan rasvaan :S


 Mutta toisaalta, en ole murhaaja-tyyppinen ihminen, vaan enemminkin mieletön herkkusuu! Ensin lakuja ja sitten munkkeja, parin vuoden kuluttua oon ittekin varmaan muuttunut pullaksi. Toivottavasti sentään vähän kauniimmaksi kuin nää mun väkertämät yksilöt... Mutta maussa ei kyllä ollut valittamista!


lauantai 28. huhtikuuta 2012

Mariannematikkaa

Oon viime aikoina päässyt lakujen makuun, kun äiti toi Helsingistä jättimäisen 600g:n Mariannelakupatukkapoksin, jossa on yhteensä 30 lakupötköä:) Oon selvästikkin lahjakas matikassa, osasin laskea montako 20g lakua mahtuu 600g pakkaukseen! Nyt mä sitten oon laskenut, montako lakua oon syönyt, jotta voin tehdä valituksen Fazerille, jos luku ei täsmää. 

 Ja siinä lakunsyöjä nolona, on ahminut jo 18 lakupötköä, joista tosin 4 annettu muille ihmisille. Eli perjantaina saanut 99% tarvitsemastaan sokerimäärästä.

Ja tää varmaan kiinnosti ihan mielettömästi teitä kaikkia:D Toi Marianne-pakkaus oli vaan niin hieno, että oli pakko ottaa siitä kuva. Sen verran harvoin sitä saa hienoja ja isoja karkkipaketteja.

Paita-Only
Shortsit-Ginatricot
Sormus-Only
Sydänpinni-Glitter
Kaulakoru-Kalevalakoru
Legginssit-Seppälä
Kengät-K-kenkä

Päivän asu ei sentään liittynyt Marianne-kuosiin, vaikka on mulla ihan oikeasti kyseinen punavalkovinoraitapaita kaapeissani. Mietin kyllä pitkään, että tulis aika hauska postaus, mutta olin enemmän pilkkufiiliksellä. Pyrin muutenkin nyt käyttämään kaikki mun tummat vaatteet läpi, sillä kohta ne jää kesätauolle. Ihan vielä kukat, pastellit, rimpsut ja röyhelöt eivät ole vallanneet mun mieltä, mutta kohta se tapahtuu. Odottakaa vain, sitten pitsit ja pilkut ei saa hetken rauhaa.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Butterfly

Varoitus:Seuraavat kuvat on laadultaan ihan järkyttäviä! Äiti ei suostunut enää lähtemään ulos kuvaamaan, joten vyöryttäkää syyt sen niskoille:) 

 Tänään vähän tummempi asu, halusin korostaa hametta muuten yksinkertaisilla vaatteilla. Muuten ehkä kuolisin mustaan tylsyyteen, mutta perhoskaulakoru (joka ei tosin erotu kunnolla pikselöityneestä kuvasta) piristää:) Se on kivan herkkä ja kevyt, mutta silti tarpeeksi iso ja massiivinen. Perhosista muuten tuli mieleen, että oon jo nähnyt kaksi perhosta tänä keväänä:) Toinen oli sitruunaperhonen, toisesta en oo ihan varma.

Mutta luontoäidin tekeleistä takaisin muotiin ja tähän ihanaan hameeseen:) Hankin tämän hamosen viime syksynä Monkista ollessani Hesassa ja oo käyttänyt sitä aika paljon. Helma vaan laskeutuu niin ihanasti ja pitää ryhtinsä, eikä lässähdä alas vaikka kuinka yrittäisi. Melkein kaikki leveähelmaiset hameet kaupoissa on aika ryhdittömiä, valuu vaan vyötärökaitaleelta suorina alaspäin helmaan saakka. Oon nähnyt paljon samantyylisiä hameita ja sovittamaankin oon rohkaistunut muutamaa, mutta tosiasia on vaan se, että tää on niistä kaikista paras! Napit edessä ja sydänprintti on vielä se kuuluisa piste i:in päälle, kannatti todellakin sijoittaa tähän puoli vuotta sitten:)

Kaulakoru-Accessorize
Toppi-Ginatricot
Hame-Monki
Salkku-Ginatricot

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Taksvärkki:)

Tänään meiän koulussa oli taksvärkkipäivä, eli toisin sanoen ei koulua! Kerranki sai nukkua keskellä viikkoa vähän pidempään:) Mutta ei ne opet ja muut meitä tietenkään kiltteyttään päästäneet pois koulusta, päivän idea on siis tehdä töitä ja tienata rahaa, jotka annetaan hyväntekeväisyyteen. Kävin ensin Sindyn kanssa tiedustelemassa töitä K-Kaupasta, sitten vanhemmat kysy parilta tutulta, mutta ei onnistanut:( Jouduin jäämään kotiin työskentelemään, mutta ei tässä valittamista oo ollut. Laitoin ruokaa (patonkeja ja pizzaa), tiskasin ja imuroin puolet meidän omakotitalosta.


Kävin kävelyttämässä Hermionea iltapäivällä ulkona:) Normaalisti se ulkoilee pihassa sille varatulla viiden metrin aluulla (fleksissä ei oo pidempää narua:D).



Mä repeen aina, kun Hermionen hännästä tulee pulloharja:D


 Asun puoleen jatkoin samalla haalarilinjalla, tuli vaan heti jotenkin työläisen olo, kun veti sen päälle.

 Ensimmäiset kukat kukkii jo meidänkin pihassa:)


maanantai 23. huhtikuuta 2012

Playing with Sindy


Tänään oli ihana sää, ja eilenkin paisto ihana aurinko, joten olin Sindyn kanssa ulkona. Mentiin puistoon räpsimään kuvia ja juttelemaan. Kummallakin oli kamerat mukana, joten otettiin ensin perinteiset asukuvat. Omastani loppui patterit 17 kuvan jälkeen, mutta Sindy lainasi järkkäriään sen jälkeen:D Otettiin yli 100 kuvaa:D

Kiitos Sindylle ja sen järkkärille:) Aluksi otettiin vielä melko normaaleja asukuvia...


Paita-JC Lappuhaalarit-Tehty ite:)  Kaulakoru-Glitter Vyö-Pieces 





 Asukuvien jälkeen me vähän innostuttiin, ja kiipesin puuhun poseeraamaan.



 Puun korkeus ei riittänyt, päätin kurottaa ylemmäs kohti taivasta. Junan katolta se onnistui:)
 Ja kun leikkimisen makuun päästiin, oli pakko päästä testaamaan kaikkia muitakin vempeleitä:)
 En oo tehnyt kieppejä pitkään aikaan, mutta näköjään osasin vieläkin tehdä niitä liukumäen kaiteella:D
 Whiuuuuuuuuu, liukumäkeen!


Lopuksi piiloleikkiä liukumäen alla:D

Meillä oli tosi hauskaa ja niin oli ohikulkijoillakin, oli varmaan aika hullunkurista katseltavaa:D

torstai 19. huhtikuuta 2012

Pinkkejä pilkkuja

 Tänään onnistuin tekemään tosi kivan kampauksen:) Muuten tavallisen lainekampauksen, mutta laitoin rusettipinnillä toiselta puolelta hiuksia ylös. Lyhyiden hiusten kampauksiin on niin hankala saada vaihtelua, että pienikin muutos tuntuu tosi kivalta:)

 Mutta tossa asukuvassa näytän kyllä pinnin takia puoliksi kaljulta:D 
Neuletakki-Mango
Paita-H&M
Shortsit-Nykistä:)
Legginssit-Seppälä
Rusettipinni-Ginatricot
Sydänkorvikset-Glitter
 
Aamulla oli ihanan aurinkoista, heti tuli kevättuulelle ja teki mieli juosta ulos kukkamekossa ja sandaaleissa. Olis kuitenkin voinut tulla vähän kylmä, joten tyydyin pinkkiin:) Tajusin, että neuletakin pilkut ja rusetti on melkein samaa sävyä kuin pinkit shortsit, joten ne pääsi yhdessä ulkoilemaan aurinkoiseen säähän.

Huomenna lähen heti koulun jälkeen mun urheiluseuran järjestämälle leirille, en ehi ees käydä hulluilla päivillä ;( Oon siellä koko viikonlopun sunnuntaihin saakka, jollon on kisat, joten kuulette musta siis todennäköisimmin seuraavan kerran maanantaina. Hyvää viikonloppua näin aikasessa vaiheessa kaikille:D

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Vaahtokarkkisieniä



 Neuletakin pohjaväri on tosi luonnonvalkoinen, joten yhdistin sen kanssa samankaltaisia vaaleita sävyjä. Tykkään tästä asusta tosi paljon, sillä se on tosi söpö ja vähän vintagehenkinen:) Ainut ongelma on se, että valkoset polvisukat täyttyy nopeesti kurajäljistä tuolla ulkona kävellessä!
Mekko-H&M
Neuletakki-Mango
Legginssit-Seppälä
Polvisukat-Ginatricot



Olin tietty tänään alkaneilla Hulluilla Päivillä! Hullua siellä tosiaankin on, ihmiset kerää tavaraa syleihinsä vähän niin kuin hamsterit ruokaa poskipusseihinsa:D Itekin meinasin ostaa vaikka mitä, valkosen Objectin mekon, kukkamekon, eyelinerin, kynsilakkaa... Mutta en jaksanu jonottaa One Wayssa tota kukkamekkoa tai meikkiosastolla noita jälkimmäisiä. Irtokarkit jaksoin sentään ostaa, ne on ihan must!


Ja tää loistava Mario-peli makso vaan 20 euroa:D Tai no, en mä ite sitä ostanut, vaan pikkuveljen kukkarosta. Aluksi meidän piti maksaa tää puoliks ja se oli antanutkin mulle jo sen osuuden. Sitten mä huomasin, että mun rahat loppuu, kun on niin paljon muuta ostettavaa, joten annoin sille rahat takasin. Aamulla se tuli kakskymppinen kourassaan ja sano, että osta se peli näillä rahoilla. Se oli  söpöä ^-^

Oon jo pitkään ollut hulluna näihin putkimiespeleihin, mulla on jo Mario Kart ja Bros. Vähän outo kiinnostuksen kohde tän ikäselle tytölle, mutta kun nää vaan on niin parhaita, että ei voi vastustaa. Kaikki sienetkin siellä pelissä on niin söpöjä!  Kaverillani on toi samainen peli ja ollaan pelattu sitä ihan sika paljon, ollaanki jo melkein päästy koko peli läpi:D Nyt pääsen rämpyttämään Wii-ohjainta 24/7 myös kotona, toivottavasti en tuu riippuvaiseksi. No, onhan toi sentään "tosi urheilullinen" peli:D

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Alennustaivas

Tänään mentiin äidin kanssa Ideaparkkiin shoppailemaan:)



Paita-Spirit Store
Farkut-Vero Moda
Pöllökoru-Ginatricot
Rusetti-Seppälä
Legginssit-Only
 Aina kun me käydään Idiksessä, niin on ihan pakko mennä istuskelemaan Ciao! Caffeen! Normaalisti syödään siellä ihanaa italialaista jäätelöä, mutta tänään otettiin ihan ruokaruokaa, kun kaikki muut ravintolat ja pikaruokalat oli niin täynnä. Mä söin kalkkuna cheddar ciabattan ja vadelmapiirakan kahvisuklaa jäätelöllä.


 Löysin Mangosta tälläsen tosi kivan neuletakin, joka oli alennuksessa! Olin jo aiemmin iskenyt silmäni samaan sarjaan kuuluvaan paitaan, mutta itseasiassa tää on vielä parempi kuin se. Ihanat pilkut ja rusetit maksoivat vaan 20 euroa:)
                                      
 Stockmann Beauty-myymälästä äiti osti mulle alennuksessa ollutta Lumenen Keep it Cool-kosteusvoidetta omien ostostensa ohella. Pakkausselosteen mukaan tän pitäis vähentää punaisuutta, mikä sopii hyvin mun helottaville poskille, nenälle ja otsalle.


Ideaparkin keskellä oli Ystäväpäivät, missä erilaiset kaupat myivät niiden mallistosta jääneitä tuotteita pilkkahintaan. Olisin ostanut vaikka mitä, kuten punapilkullisen fiftarityylisen mekon, tosi tyylikkään mustan sifonkipaidan, kirsikkaprintillä varustetun t-paidan... Mutta tietenkään mitään noista ei ollut koossa XS, vaan XXXXXXXXXXXXXXXXL. Tosi turhauttavaa! Olin himoinnut kyseisten tuotteiden perään jo normaalihintaisina kaupoissa, mutta ei tullut sillon vaan ostettua. Löysin kuitenkin valkoset Piecesin legginssit vitosella, jotka on peittävämmät kuin aiemmin hankkimani.

Kun pääsin kotiin tuolta alennustaivaasta, leivoin valkosipulipatonkeja juustoraaste päällisellä eilisen köksäntunnin ja subien innoittamana. Niistä tuli tosi hyviä!


Väliin vihanneksia, kinkkua ja juustoa, nam!